Tulevan ohjelmakauden Leader-strategia jätetty maa- ja metsätalousministeriöön
23.6.2022
Etpähä ry:n ja Päijänne-Leader ry:n yhdessä valmistelema tulevan EU-ohjelmakauden Leader-strategia Hyvän Elämän Päijät-Häme on jätetty maa- ja metsätalousministeriöön 22.6.2022. Hyvän Elämän Päijät-Häme on uuden, alueeltaan laajemman Päijänne-Leader ry:n ensimmäinen paikallinen kehittämisstrategia. Uusi Leader-ryhmä syntyy EU ohjelmakauden 2023-2027 alussa, kun kaksi päijäthämäläistä Leader ryhmää Etpähä ry ja Päijänne-Leader ry yhdistyvät. Yhdistymisen jälkeen Päijänne-Leader ry:n toiminta kattaa Iittiä lukuun ottamatta koko Päijät-Hämeen maakunnan sekä Pertunmaan.
Strategian toteutukseen haettiin noin 9 miljoonan euron rahoitus. Rahoitus koostuu Euroopan Maaseuturahaston rahoituksesta (80%) ja alueen kuntien rahoituksesta (20%). Julkisen rahoituksen lisäksi strategian toteutukseen on tarkoitus käyttää noin 4,1 miljoonaa euroa yksityistä rahaa. Yksityinen raha koostuu rahoitettavien hankkeiden ja yritystukitoimenpiteiden yksityisestä rahoituksesta. Alueen Leader-toimintaan myönnettävän kehittämisrahoituksen kokonaismäärä varmistunee vuoden 2022 lopussa tai vuoden 2023 alussa.
Leader-toiminnan lisäksi Päijänne-Leader edistää paikallislähtöistä kehittämistä toimimalla maakunnallisena kylien yhteenliittymänä, sekä Euroopan meri, kalatalous ja vesiviljelyrahaston kautta rahoitetun Sisä-Suomen Kalaleaderin hallinnoijana.
Lisätietoja strategiasta, strategian valmisteluprosessista ja toimintaryhmien yhdistymisestä antavat Päijänne-Leader ry:n toiminnanjohtaja Anu Taipale ja Etpähä ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Jauhiainen