Koronaviruksen aiheuttamat muutokset toiminnasssa

19.3.2020

Toimiston aukiolo ja yhteydenotot.

Koronaviruksen aiheuttamista muutoksista huolimatta Leader -ryhmän toimintaa pyritään jatkamaan mahdollisimman normaalisti.  Etpähä ry:n toimisto on avoinna vain sopimuksen mukaisesti.  Kaikki asiakas- ja yhteistyö, sekä yritys- ja hankerahoitukseen liittyvät tapaamisen pyritään järjesteämään ensisijaisesti puhelimitse ja / tai tietokoneen etäyhteydellä (Skype tai Microsoft Teams).

Vireillä olevien rahoitushakemusten käsittely

Hankkeet ja yritystuet, jotka ovat tulleet vireille ennen 01.03.2020 pyritään käsittelemään alkuperäisen aikataulun mukaisesti maalis-huhtikuussa. Joitakin viivästyksiä saattaa tulla käsittelyaikoihin.

Toukokuun lopussa päättyvän valintakierroksen aikana saapuvien hankemusten päätöksenteko pyritään hoitamaan elokuun loppuun mennessä. Mikäli valintakierroksen päättymispäivämäärään tulee muutoksia viestimme asiasta erikseen.

Päätöksenteko ja sääntömääräisen kevätkokouksen siirtäminen

Luottamushenkilöiden kokoukset pidetään koronavirusrajoitteiden voimassa ollessa etäyhteydellä ja / tai sähköpostikokouksina.

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous siirtyy maaliskuusta myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Tiedotamme sääntömääräisen kevätkokouksen kokousajasta yhdistyksen Facebook -sivuilla, Internetsivuilla,s ekä  jäsenistölle postitse lähetettävällä  kokouskutsulla vähintään viikkoa ennen kokouspäivää.

Etpähä Ry

Mariankatu 8 A 3. krs
(Pro Agrian toimiston yhteydessä)
15110 Lahti

Telefax: 020 747 3091
etpaha (at) phnet.fi