YRITYSTOIMINNAN TUET

Leader-toimintaryhmän kautta alueella toimivat tai alueelle investoivat yritykset voivat hakea erilaisia yritystoiminnan tukia. Tukia saadakseen hakevan yrityksen (tai yritysryhmässä olevien yritysten) on oltava:

  • alle 10 henkilöä työllistävä mirkoyritys
  • maatila, joka harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maatalouden ohella muuta yritystoimintaa
  • yritys joka sijaitsee maaseutumaisella alueella ja harjoittaa ohjelman tavoitteita tukevaa yritystoimintaa
  • alle 250 henkeä työllistävä, maataloustuotteiden jalostusta ja markkinointia harjoittava yritys voi saada tukea tuottavuuden lisäämiseen, laadun kehittämiseen ja kansainvälistymiseen myös muilla kuin maaseutualueilla.

Yritystukien hakijana voi olla luonnollinen henkilö, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö tai osuuskunta. Yhteisömutoiselta yritykseltä edellytetään, että määräysvalta yhteisössä on yhdellä tai useammalla riittävän ammattitaitoisella 18-62 vuotiaalla henkilöllä. 

Etpähä ry noudattaa sovelutin osin yritysrahoituksen myöntämisessä Hämeen työ- ja elinkeinokeskuksen Yritysrahoituksen rahoituslinjauksia ohjelmakaudelle 2007-2013. Rahoituslinjaukset löytyvät täältä.

Yritystukihakemus tulee vireille toimittamalla allekirjoitettu hakemus toimintaryhmän toimistolle. Ennen hakemuksen vireille tuloa syntyneet kustannukset eivät ole pääsääntöisesti tukikelpoisa. Lisätietoa yritysten rahoitusmahdollisuuksita saat Yritystoiminnan tukien alavalikoista tai Etpähä ry:n toimistolta.